Pyydämme teitä tutustumaan huolellisesti alla oleviin Aventum-konsernin www-sivujen käyttöehtoihin. Käydessänne Aventum-konsernin www-sivuilla hyväksytte seuraavat ehdot automaattisesti itseänne sitovaksi.
Informointitarkoitus ja vastuunrajoitus
Nämä Internet-sivut sisältävät yleistä tietoa Aventum-konsernista ja sen tuottamista palveluista. Sivujen aineisto on tuotettu ainoastaan tiedonantotarkoituksessa, ellei erikseen ja nimenomaisesti ole toisin ilmoitettu. Aventum-konsernin käsityksen mukaan kaikki näillä sivuilla esitetty aineisto on totuudenmukaista ja oikein julkaisuhetkellään. Aventum-konserni ei kuitenkaan takaa tietojen oikeellisuutta eikä vastaa esitetyn aineiston virheellisyydestä, puutteellisuudesta tai soveltumattomuudesta.
Mikään näillä sivuilla esitetty aineisto ei ole sitova tarjous ostaa tai myydä sijoitusrahasto-osuuksia eikä kehotus ryhtyä muuhun sijoitustoimintaan. Sijoittaja tekee jokaisen sijoituspäätöksensä itsenäisesti ja omalla vastuullaan. Sijoituspäätös pohjautuu sijoittajan omiin selvityksiin ja arvioihin yhtiöstä ja sijoituskohteista sekä sijoituspäätökseen liittyvistä riskeistä. Sijoittajan tulee tarvittaessa konsultoida sijoituspäätöksissään omaa vero-, liiketoiminta- tai sijoitusneuvojaansa. Aventum-konserni ei vastaa mistään taloudellisista menetyksistä tai välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka saattavat seurata mistä tahansa näillä sivuilla olevaan informaatioon perustuvista sijoitus- tai muista päätöksistä.
Sivujen sisältö ja kolmannen tuottama tai julkaisema tieto
Aventum-konsernilla on ilman ennakkoilmoitusta oikeus milloin tahansa muuttaa sivujen sisältöä tai lopettaa sivujen julkaiseminen joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Aventum-konserni ei vastaa sivuilla olevan aineiston päivityksen viiveistä.
Aventum-konsernin www-sivuilla olevat linkit muiden palveluntarjoajien sivulle on tarkoitettu lisäinformaatiota varten. Aventum ei vastaa kolmannen tuottamista tai julkaisemasta materiaalista tai tiedoista, johon sen www-sivuilla on linkki.
Immateriaalioikeudet
Aventum-konsernilla on tekijänoikeus näillä sivuilla julkaistuun aineistoon, ellei toisin ole mainittu. Informaatiota tai osaa siitä ei saa missään olosuhteissa kopioida, tallentaa, siirtää tai uudelleen levittää ilman Aventum-konsernin etukäteistä kirjallista lupaa muutoin kuin Suomen tekijänoikeuslain (404/1961) mukaiseen yksityiseen käyttöön.
Alueelliset rajoitukset palvelun tarjonnassa
Aventum-konserniin kuuluville Suomessa toimiville yhtiöille on myönnetty sijoituspalveluyritys- tai muu toimilupa Suomessa. Tästä syystä nämä sivut on tarkoitettu ensisijaisesti Suomessa asuville henkilöille, ellei erikseen ole muuta sovittu tai ilmoitettu. Aineistoa ei ole tarkoitettu henkilöille, jotka asuvat valtiossa, jonka oikeusjärjestyksen mukaan tällaista toimintaa ei ole auktorisoitu.
Sovellettava laki ja riitojen ratkaisu
Aventumin ja näiden www-sivujen käyttäjien väliseen suhteeseen sovelletaan Suomen lakia. Mahdolliset riidat ratkaistaan toimivaltaisessa käräjäoikeudessa tai välimiesmenettelyssä Suomessa.
